Oululaisen salibandyn ensiaskeleita

Timo Wiander muistelee

1992 ensimmäisenä ouluseutulaisena toimintansa salibandyssa aloitti Oulunsalon Vasama (Rovaniemellä toimi Roba joka oli ensimmäinen koko pohjoisesta, Vasama siis kakkonen). Tällöin pääosin lääkiksessä opiskelevista pelaajista perustettiin Vasaman pesäpallojaoksen alaisuuteen (!!!) salibandyjoukkue.

Meillä oli tuolloin joukkue kasassa, ja silloisen 4:n johtokaverin kesken sovimme, että a) perustamme oman joukkueen tai b) menemme olemassa olevan seuran yhteyteen. Minä otin vetovastuun tästä toiminnasta. Pohdinnan jälkeen päätin että b-vaihtoehto on parempi. Tätä vaihtoehtoa edesauttoi se, että varsinainen ilmoittautumisaika sarjatoimintaan oli mennyt jo umpeen, eikä silloisessa liitossa kovin innokaita oltu ajatukseen että tulisi perustettava seura mukaan tässä vaiheessa.

Tarkoitus oli perustaa joukkue oululaisen seuran alaisuuteen (vaihtoehdot OLS, OPS, NMKY ja Kärpät, mietimme myös varasuunnitelmana kaukalopallojoukkueitakin mutta ensin mainitut olivat ykkösenä). Koska tulevat neuvottelut perinteisten seurojen kanssa nähtiin haasteellisena, päätin edetä siten, että harjoittelen neuvotteluja Oulunsalolaisen seuran kanssa. Olimme vasta muuttaaneet Oulunsaloon ja en tuntenut täältä ketään, joten ihan puhelinluettelosta valitsin Vasaman ensimmäiseksi kohteeksi.

Neuvottelut järjestettiin pesäpallokentän reunassa, katsomossa. Meillä synkkasi heti alkumetreistä tosi hyvin yhteen, meille luvattiin kirjanpidot, seuran pikkubussi ym hörtteet käyttöön ja seurassa olivat innoissaan uudesta toiminnasta. Joten siltä seisomalta päätettiin lähteä mukaan. Salibandyliitossakin suhtautuivat vanhaan (1910 perustettu) seuraan erittäin positiivisesti, varsinkin sen jälkeen kun saimme selvitettyä että seura on SUL:n alainen (mehän emme tietenkään osanneet huomoida tätä TUL/SUL eroavaisuutta = piti soittaa vasaman johtoon ja kysyä).

Pelit alkoivat aikanaan, teimme itse kaukalon O-saloon (vanhentuneen sääntökirjan ohjeiden mukaisesti = laidat olivat liian matalat; kiitokset tästä kuuluivat Roballe / Jukka). Tuolloin Robassa toimi Jukka Lintelä, hän oli myös alueen ensimmäinen erotuomari (siis Roista). Itse kävin “erotuomarikurssin” -92 ja kävin erotuomaroimassa tuona vuonna ensimmäisen kerran (naisten sabaturnaus Rovaniemellä). Mentorina toimi kaksi Jyväskylän konkaria, olivat baarissa ja pelit vedettiin sitten sen mukaisesti. Itse kävin aamulenkit ja luin sääntökirjaa ym…...

Erotuomarikurssia ei sanan varsinaisessa merkityksessä ollut, ja muutenki tuomaritoiminta oli sangen kirjavaa. Mutta suuria persoonia oli. Pohjoisessa pelien saanti oli vaikeaa, kun itse pelasi samanaikaisesti + seuravelvollisuudet veivät omansa. Toisaalta erotuomaritoiminnan taso alkuvuosina oli aika huonoa, pelinlukutaitoa ei juurikaan ollut silloisilla tuomareilla, sääntökirjan sanat osattiin muttei tulkintoja. Vai olisiko kenties suuret tunteet vaikuttaneet eri kilpailevien seurojen taustoista johtuen, vaikea sanoa.

Vasaman salibandy oli muuten ensimmäinen joka järjesti puulaakisarjaa alkaen
1992 vuodesta. Eka kerralla Puumalan Keijo ja minä tehtiin 1500 mk tappiota, että saatiin sarja pyöritettyä, toisena ja kolmantena vuotena saatiin rahat takaisin. Puulaakisarjan ideaisä olin minä (meillä oli myös kapakkasählyä ym. kivaa, tuotteita joita aina vapaa-aikoinani loin).

Vasama siirtyi jo aiemmin suunnitellun strategian myötä oululaiseksi salibandyn erikoisseuraksi. Me pyydettiiin Lämsän Pasi Vasaman valmentajaksi vaikkei se pelistä oikein mitään ymmärtänyt. Näin Pasissa oman työni jatkajan, ja halusin hänet mukaan. Perustin Pasin ja parin muun kanssa Merikosken, olin siinä muutaman vuoden puheenjohtajana ja sitten muissa hommissa kunnes jätin seuran kokonaan 2002. Tuolloin aloitin panostamaan erotuomaritoimintaan, ajattelin että vanhemman tuomarin on tärkeää ottaa roolia. Olisin ollut valmis jo aiemminkin mutta aika ei oikein ollut kypsä, ehkei silloiset toimijatkaan olleet. En osaa sanoa.

Muut taisivat tulla mukaan et-toimintaan sitten 90-luvun puolivälissä? 94 vuosi oli kohdallani välivuosi erotuomaroinnissa sarjapelien osalta, mutta puulaakissa puhaltelin silloinkin.

Ai niin, anekdoottina mainittakoon se, että koitimme Pöllöjen kanssa laittaa seurat yhteen Vasaman aikoihin. Ei onnistunut. Pöllöjen silloinen pj halusi vetää omaa kilpailullista agendaansa ja minä taasen erilaisella kuviolla. Tunne ja järki eivät oikein kohdanneet. Neuvottelujen yhteydessä mainitsin Pöllöjen pj:lle, että hänenlaisiaan kavereita tulee ja menee; katsotaan 10 vuoden päästä tilannetta, esitin veikkauksessani että hän on lopettanut ja minä olen edelleen mukana. No, näinhän se meni mutta ei siihen kymmentä vuotta tarvittu.

Ilman Vasamaa, ja sen salibandyaktiiveja (minä, Puumalan Keijo, Rovamon Antti ja omalla työpanoksellaan Karppisen Marko ja Kestilän Kari) meillä ei olisi näin merkittävää salibandytoimintaa. Tämä on oma mielipiteeni. Jo tuolloin me tehtiin töitä, että saataisiin toisia porukoita mukaan, sekä miesten että naisten puolella. Järjestimme Kestilän kanssa ympäri maakuntia salibandykouluja omalla kustannuksellamme (mm Pudasjärvellä, tosin sieltä saatiin matkakorvaukset) ja täten teimme töitä sabanuorten parissa.

Näin jälkeenpäin arvioiden tuntuu, että olen saanut olla mukana hienossa hommassa, sekä suunnittelemassa ja tekemässä hienon lajin parissa töitä.

Timo Wiander on entinen salibandyerotuomari. Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat Timo Wianderin henkilökohtaisia eivätkä edusta OEK:n yleistä mielipidettä