OEK 60 v juhla

Oulun Erotuomarikerho juhli 60-vuotista taivaltaan 10.11 Hotelli-Ravintola Radisson SAS:ssa.

Päivän aikana eri erotuomarikerhot sekä useat Oulun alueen urheiluseurat kävivät toivottamassa onnea lähes eläkeikään päässeelle erotuomarikerholle.

Iltaohjelman aloitti puheenjohtaja Kari Myllyoja toivottamalla kaikki tervetulleeksi. Tervetuliaspuheen jälkeen illan isäntänä toiminut Raine Pernu hauskuutti juhlayleisöä mm. kertomalla synonyymejä erotuomarista. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Illan juhlapuheen piti Suomen Salibandyliiton puheenjohtaja Matti Ahde. Ahde muisteli puheessaan pelanneensa itsekin OEK:n puulaakipelejä jo 1960-luvulla sekä kertoi mm. salibandyn tulevaisuuden näkymistä sekä liikunnan merkityksestä kansanterveyden edistäjänä.

Illan show-ohjelmasta vastasi taikuri Henri Kemppainen, joka taikoi mm. pöydän ilmaan ja hauskutti juhlayleisöä korttitempuillaan lähitemppuosiossa.

Oulun Erotuomarikerho palkitsi juhlassa kuluneen vuosikymmenen aikana ansioituneita erotuomareita.

Vuosikymmenen erotuomarina palkittiin jääpalloerotuomari Jyrki Rekilä. “Jyskä” on toiminut erotuomarina useissa kansainvälisissä turnauksissa ja mm. jääpallon MM-finaalissa.

OEK:n seura-aktiivi -tunnustuspalkinnon sai aktiivisesti OEK:n tapahtumissa vapaaehtoisena toiminut Kaarlo Rein eli tunnetummin Reinin Kalle.

Lajikohtaiset tunnustuspalkinnot saivat Herkko Holopainen (jalkapallo), Tapio Siniaalto (jääpallo), Jari Hirvonen ja Panu Saarela (kaukalopallo), Jouni Kääriäinen (salibandy) sekä Kari Myllyoja (futsal).


Kuvassa vasemmalta alkaen Jyrki Rekilä, Tapio Siniaalto, Kari Myllyoja, Jari Hirvonen, Jouni Kääriäinen ja Herkko Holopainen.

Suomen Palloliitto myönsi Oulun Erotuomarikerholle Palloliiton hopeisen ansiomerkin. Palkinto on kiitos OEK:lle Palloliiton urheilullisten ja kasvatuksellisten päämäärien hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä. Lisäksi Palloliitto myönsi OEK:lle Futsal-palkinnon, jonka OEK voi jakaa omien kriteeriensä perusteella jollekin OEK:n Futsal-erotuomarille. Tämän palkinnon OEK myönsi Regis Rouge-Oikariselle.


Kari Myllyoja vastaanotti SPL:n hopeisen ansiomerkin Tom Kakkolalta.

Suomen Salibandyliitto palkitsi tilaisuudessa Timo Wianderin, Juhani Anttilan, Tom Pruiksman ja Timo Fordellin tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä erotuomaritoiminnasta Pohjois-Suomen salibandyn hyväksi.

SSBL palkitsi salibandymiehiä
Kuvassa vasemmalta Timo Fordell, Juhani Anttila, Matti Ahde, Juha Laukka, Tom Pruiksma ja Timo Wiander.

Oulun Erotuomarikerho palkitsi pitkäaikaisen puheenjohtajansa Matti “Mane” Saikkosen kunniajäsenyydellä. Kunniajäsenyys on voimassaolevaan jäsenluetteloon perustuen kuudes.

Matti Saikkonen toimi OEK:n johtokunnan puheenjohtajaksi vuodet 1993-2005. Hänen pitkän puheenjohtajakautensa aikana OEK:n jäsenmäärä tuplaantui ja lajivalikoima kasvoi. Matti Saikkonen toimii nykyisin Pohjoisen Alueen Kaukalopallo Ry :n puheenjohtajana.

Matti Saikkonen (vasemmalla) vastaanotti kukat Ari Mårdilta (keskellä) ja Jouni Kääriäiseltä.

Oulun Erotuomarikerho kiittää kaikkia OEK:ta muistaneita sekä juhlassa mukana olleita onnistuneesta gaalaillasta.