Juhiksen matkassa Kazakstanissa

Perjantaina 27.1. lähdin aamulla kohti suurta ja tuntematonta Kazakstanin maaperää. Onneksi aamulla oven suljettuani tiesin löytäväni Rekilän Jyrkin taksin etupenkiltä odottelemassa minua kyytiin. Jyrkin kanssa olemme viheltäneet yhdessä Eurooppa Cupin ja Maailman Cupin finaalit, sekä hirveän läjän kotimaisia bandyliiga matseja, kaikki kokemuksia joista mahdollisessa tiukassa paikassa varmasti olisi hyötyä. Lisäksi Jyrkillä oli aiemmilta vuosilta alla neljä MM-finaalia, joten kokemusta oli ainakin toiselle lankulle tiedossa kiitettävästi! Kolmikkoamme täydentämään oli tulossa Simo Pyysing Lappeenrannasta, jonka kanssa olin aiemmin viheltänyt alle 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Yhteisiä pelejä tosin vain murto-osa minun ja Jyrkin yhteisistä, mutta edes jokunen, hyvä niin… Matkamme alkoi lennolla Helsinkiin, jossa tapasimme Simon sekä Suomen joukkueen lentokentällä. Tarjosipa liitto oikein ruuankin, viimeisen kotimaisen “ehtoollisen” ennen hyppyä Ukraina Airlinesin koneeseen ja kolmen tunnin lennolle kohti Kiovaa. Lento oli tietenkin myöhässä, joten meillä oli hyvin aikaa opettaa Simolle pari korttipeliä, tai näin ainakin Jyrkin kanssa luulimme… Lopputulos taisi olla ettei Simo koko reissulla oppinut, sillä sen näköiset olivat velkalistan tulokset reissun lopulla kun velkoja yhteen ynnäilimme. Liekkö vika ollut tällä kertaa oppijassa vaiko opettajissa, sen päätelköön kukin lukija itse… Kiovasta voi todeta jälkeenpäin, että tulipahan käytyä. Tossut kerkesivät juuri ja juuri koskettaa Ukrainan maaperää kun kone taas jo vaihtui upeaan Kazakstanin keltaiseen ja matka jatkui seuraavat viisi tuntia ilmassa kohti kisakaupunkia Almatya. Samalla ruuvasimme kelloja neljä tuntia eteenpäin, jotta saisimme varmasti haastetta tulevaan luistelutestiin ja koulutuspäivään perillä. Hotellilla olimme aamu kahdeksan jälkeen, oikein “hyvin nukutun yön” ja parinkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen. Ei muuta kuin aamupala naamaan ja pää pariksi tunniksi tyynyyn, luennot ailkoivat jo klo 12.

Koulutuksen alussa teimme sääntökokeen, jonka kaikki suomalaiset suorittivat hienosti täysin pistein. Lisäksi teimme ryhmätehtäviä, sekä kuulimme, että turnauksessa tullaan käyttämään “mixattuja” kolmikkoja. Tämä tarkoitti siis sitä, että emme tulisi toimimaan kiinteänä Suomen kolmikkona, vaan jokainen joutui antamaan omat näyttönsä erilaisissa koostumuksissa. Itse en systeemistä liiemmin perusta, mutta sillä oli mentävä. Tulipahan tunrauksessa vihellettyä kuuden eri avustavan kanssa, noh tähän kierrätysralliin on pohjoisen poika jo futiksen puolella tottunut, joten “njet problema”, riisutaan vaan kaikki hienoukset ja sovitut asiat pois ja annetaan mennä! Koulutuksen jälkeen suuntasimme kohti A-sarjan pelipaikkaa Medeon-stadionia, jossa edessä oli luistelutestit. Pakkasta oli rapiat 19 astetta ja kello läheni seitsemää illalla. Edellinen nukkumaton yö varmasti painoi usealla muullakin kuin vain meillä suomalaisilla. Lisähaastetta tarjosi stadionin sijainti 1700metrin korkeudessa, hienossa vuorten laaksossa. Aiemmin Medeonilla on luisteltu lukuisia pikaluisteluennätyksiä, mutta hallien yleistyessä on Medeon joutunut luopumaan asemastaan pikaluistelun mekkana. Nyt se kuitenkin tarjosi hienot puitteet jääpallon arvokilpailuille, sekä meidän luistelutesteillemme. Ensimmäisenä oli vuorossa 3000metrin matkaluistelu, jossa aikaraja on päätuomareilla tasan 6 minuuttia sekä avustavilla 6min 15 sekuntia. Tämän jälkeen oli vuorossa tekniikkaraja, jossa rajat olivat 43 ja 40 sekuntia, päätuomarit ensin mainittuna. Lämmitellessä jo tunsi, että ei olla ihan perus korkeuksilla luistelemassa ja tämä alkoi hieman takoa “selviämisen vaiko ei -ajatusta” takaraivoon. Onneksi ajatus oli turha, sillä kaikki suomalaiset selvisivät testistä hienosti läpi. Jyrkin kanssa jopa kellotimme huippuajat, taisivatpa jopa olla ennätyksemme! Eipä ole turhaa pikaluistelijat jäätä kehuneet nopeaksi…

Ensimmäisenä pelipäivänä olimme Jyrkin kanssa huilivuorossa. Päätimme kuitenkin mennä stadionille nauttimaan hienosta aurinkoisesta päivästä ja katsoimme kaikki a-sarjan kolme peliä. Suomen peli oli umpisolmussa Ruotsia vastaan, pataan 0-12 ja suurin tappio liekkö sitten 60-luvun. Ei hyvä alku joukkueelta, mutta matka varmasti painoi heillä jaloissa. Illalla sitten jatkoimme kortin peluuta ja Simon “opettamista”. Toisena päivänä oli edessä peli yhdessä Simon ja norjalaisen Fredrikin kanssa, ottelun ollessa Ruotsi – Norja. Ruotsi oli otteluun huikea ennakkosuosikki, joka pitikin asemansa ottelussa. Ottelu oli helppo, sillä nämä “veljeskansat” harvemmin toisiaan hakkaavat. Mukavaa oli saada eka peli alle ja turnaus ns. käyntiin!

Seuraavana päivänä oli edessä ensin neljännen erotuomarin tehtävä Suomi-USA pelissä ja illalla vielä Ruotsi-Kazakstan peli päätuomarina. Suomi voitti USA:n alun tahmeuden jälkeen ja peli oli melko hyvä henkinen. Muutamia kovia ottoja mahtui toki joukkoon ja sainpa itsekin maistaa näistä yhtä: Jenkki ajoi laidan vieressä suomalaisen yli ja kappas vaan suomipoika liukui suoraan terät edellä neljännen erotuomarin jalkoihin. Voin toivottaa kaikki lukijat tervetulleiksi yrittämään erilaisia väistöliikeitä jään päälle lenkkarit jalassa. Ei ihan helppo rasti! Onneksi selvittiin jääpussilla ja pikku mustelmalla jalkaterään, illalla oltaisiin kehissä! Illan peli oli haastava, sillä ottelun ratkettua Kazakstanin pelaajat aloittivat kohtuullisen rajun mailan käyttämisen. Taisipa loppuhetkillä olla jo neljä kotijoukkueen pelaajaa jäähypenkillä ja tämähän ei tietenkään oikein kotiyleisölle maistunut… Ottelun jälkeen mietimme kolmikollamme (Jyrki ja norjalainen Calle) venäläisen otteludelegaatin johdolla mitä olisimme voineet tehdä toisin ja päädyimme siihen että ehkä ensimmäinen jäähy oli hieman “kevyt”. Hyvä fiilis oli kaukana, vaikka tiesikin ettei ollut itse täysin epäonnistunut. Näitä pelejä tulee kaikille erotuomareille, kuten paljon viheltäneet tietävät… Huomenna uutta matoa koukkuun, sillä edessä oli c-sarjan kamppailu Viro-Kirgisia.

C-sarjasta sanottakoon vain, että ihan mukava ettei peli kestä kuin tunnin (2×30min). Pelin taso oli todella vaatimaton vaikkain yritystä oli molemmilla. Pelin hienoin hetki oli Kirgisian viimeisen minuutin maali -> maan historian ensimmäinen, tulipahan sekin hetki todistettua lähietäisyydeltä. Pelissä törmäsin lisäksi yhden Kirgisin avojään pommiin, minkä seurauksena toinen polvi saatiin mustaksi, kisoista oli tulossa haastavat vammojen suhteen! Avustavina ottelussa olivat Tutykov(Venäjä) ja Logan(USA). Torstaina edessä oli Ruotsi-Venäjä alkusarjan ottelu. Näiden maiden keskinäiset sytyttävät aina kaikki jääpalloihmiset ja oli hienoa saada kunnia viheltää matsi. Avustavina toimivat jälleen Jyrki ja Calle. Ottelu oli hyvä tempoinen vaikkakin jää oli hieman heikossa kunnossa. Pallo otti muutamia virhepomppuja siellä ja täällä, mikä varmasti laski ottelun tasoa odotetusta. Venäjä oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Kolmikkomme oli ottelun jälkeen tyytyväinen ja saimme paljon positiivista palautetta työstämme. Jäi ns. hyvä fiilis! Ainoa miinus oli leukaan osunut Lomanovin lyömä pallo, joka nostatti melkoisen turvotuksen naamalle. Pelin jälkeen mentiinkin sitten suoraan ambulanssilla paikalliseen sairaalaan ja röntgenpöydälle. Onneksi kaikki oli kunnossa luitten ja hampaiden osalta… Perjanataina oli edessä välipäivä ja kävimme hienolla Condoli-nousulla vuorille. Lisäksi kiersimme kiertoajelulla kaupungin nähtävyyksiä. Tauko tuli tarpeeseen ja oli mukava päästä hieman ulos hotellilta. Vuorilla törmäsimme suomalaisiin rakentajiin, jotka kutsuivat meidät illalla pizzalle suomalaiseen ravintolaan, joka sijaitsi ihan hotellimme nurkan takana. Oltiin oltu kahdeksan päivää reissussa tietämättä asiaa! Ruotsalaiset erotuomarit kuulemma olivat käyneet siellä pizzalla jo maanantaina, mutta eivätpä olleet meille viitsineet tietoa siirtää suomalaisten pyynnöstä huolimatta, thanks ja reilu peli… Törmääminen näihin suomalaisiin oli aika uskomaton sattuma, sillä Almatyssa on 1,5 miljoonaa asukasta ja vain kuusi suomalaista. Illalla syötiin pizzaa ja puhuttiin Suomea, alkoipa jo vähän koti-ikäväkin jo vaivata ajatuksissa. Leukakin alkoi jo laskea kohti normaaleja korkeuksia illan mittaan…

Lauantaina olin neljäntenä erotuomarina Ruotsin ja Kazakstanin välisessä jännittävässä välierässä, jonka Ruotsi vei lopulta rangaituslaukauksilla. Kazakstan johti ottelua pitkään, mutta niin vain tuli Ruotsi lopulta maaliviivalla ohi, tuttu tarina meillä päin myös… Ottelu oli luonteeltaan kiivas ja välillä oli nelosellakin syli täynnä porukkaa, milloin kummaltakin penkiltä päin tultuna. Hienoa, että turnaus oli vihdoin “käynnissä” ja kaikki panokset pelissä! Lauantai-iltana saimme tiedon, että vihellämme Jyrkin kanssa sunnuntain finaalissa yhdessä norjalaisen Fredrikin kanssa, Simon toimiessa neljäntenä erotuomarina. Mahtava fiilis, sillä tämähän on jokaisen erotuomarin unelma: MM-finaali, jossa pelaavat kaksi lajin ehdotonta suurvaltaa. Samalla alkoi keskittyminen matsiin… Otteluaamuna olo oli hyvä eikä pääkoppa/kroppa antanut mitään hälyttäviä signaaleja. Päinvastoin, olo oli varma ja luottavainen, olihan alla hyvä alkusarjan matsi maiden välillä. Itse ottelu oli hieno jääpallotapahtuma, jossa yleisöä oli paikalla 5500 henkeä. Ottelussa mentiin lujaa päästä päähän ja katkoja oli erittäin vähän. Venäjä näytti jo toisella jaksolla vievän homman nimiinsä, mutta niin vain länsinaapuri pinnisti ja punnisti rinnalle ja ohi. Tuttu tarina jostain historiasta jälleen? Ottelun puhuttavin tilanne oli viimesekuntien tilanne Ruotsin rangaistusalueella, jossa venäläiset vaativat kahdeksan miehen voimin rankkaria. Jyrkin kanssa olimme onneksi samassa päädyssä ja molemmat lukivat salaman nopeasti toisensa aatteet ja levittivät kätensä. Tässä se yhteisten pelien tausta näkyi, mitenköhän olisi mennyt toisessa päässä? Ihan vain ajatuksena ilmoille… Palaute pelistä oli erittäin positiivinen ja päässä vallitsi tyhjä olo, turnaus oli pelien osalta ohi… Tämän jälkeen mentiinkin vauhdilla kohti bankettia ja viimeistä unetonta yötä sillä lähtö hotellilta oli jo ennen aamu neljää kohti lentokenttää. Paluumatkalla kotia kohti näimme Jyrkin kanssa finaalin viimeisen tilanteen ensimmäistä kertaa nauhalta ja seisomme nauhankin jälkeen päätöksemme takana. Tuli hieno fiilis nähdä tilanne videolta ja todeta mielestämme päätöksen olevan oikea, vaikkakin moni olikin jo meille tekstiviestein viestittänyt tilanteen menneen oikein. Edessä oli enää reissun viimeiset 20 tuntia lentokenttiä ja -koneita. Ouluun oli matkalla kaksi väsynyttä, mutta onnellista erotuomaria.

-Juha-Matti Kanniainen